Hieman tarinaa Terävistä

Kerho on rekisteröity 1979, mutta toiminut jo ainakin vuodesta 1977. Perustamiskokous pidettiin ravintola Pollarissa, (Stone Bay Innin edeltäjässä),joka sijaitsi nykyisen ravintolan lähellä nykyisin tyhjillään olevassa "kerhohuoneistossa". Kerho vietti 25-vuotisjuhliaan 25.9.2004 ja perustajajäsenistä oli paikalla (ainoa elossa oleva) Matti Nieminen, 65, joka käy heittämässä aina vielä silloin tällöin. Kerho vietti hiljaiseloa 1990 luvulla, mutta muutaman viime vuoden aikana kerhon toiminta on jälleen elpynyt joidenkin pelaajien siirtyessä Terävien kirjoihin DC Hörppiksen (Kauklahti) ja Monk Dartsin (Kirkkonummi) lopetettua toimintansa sekä muutamien muiden pelaajien liittyessä kerhoon alueelle muuton yms. syyn takia. Tässä joukossa
kerhoon liittyi mm. sivujen pitäjä, joka lämpenee hitaasti, mutta kuumenee nopeasti. Kerhon jäsenistö koostuukin nykyisin "vanhoista" perusterävistä ja uusista liigaterävistä terävien osallistuttua SM-liigaan pitkän tauon jälkeen. Kerhon historiassa valtakunnallisia mitaleita on saavutettu C-SM-kisoista, kun 1980-luvulla Terävät voitti single-, pari-, ja joukkuemitaleita singlekultaa voittaneen Kari Koskisen johdolla. Eija Metsi-Mellberg on tuonut A-SM-kisoista singlehopeaa hävitessään 1992 finaalin Espoon Dipolissa 1980- ja 1990-luvun vaihteen menestyneimmälle naisheittäjälle, Päivi Jussilalle. Kerhon virallinen logo on vasemmassa yläkulmassa, alla on vanha logo jostain 1970-1980  -luvun vaihteesta.

 


-heitellään tikkaa ja mielellään terävästi,
-Terävät ry.-


Terävien entinen
Mällin tikat vuodelta 1969
Kerhomme jäsenen, Mällin, tikat, heitetty vsta 1969. Puuvarret, aidot sulat, ja niin eespäin.....??
tikkakotelomuotia 60-luvulta
                                                          Tikkakotelomuotia 60-luvulta